Etusivu » Blogi » Uratarina – Miika Fadjukov – MedEngine

Uratarina – Miika Fadjukov – MedEngine

-Kuka olet? Kerro jotain itsestäsi? Kuinka rentoudut vapaa-ajalla?

Olen tamperelainen teknologiasta, vuorovaikutuksesta ja luovista ratkaisuista innostuva biotieteilijä. Ja edelleen myös yli kymmenen vuoden kokemuksella sivutoiminen yrittäjä (alana valokuvaus ja graafinen suunnittelu). Olen luonteeltani hieman perfektionismiin taipuvainen, sosiaalinen, ja monen asian suhteen hifistelyä arvostava tyyppi. Vapaa-ajalla rentoudun musiikin ja ruoanlaiton parissa, ystävien seurassa, sulkapalloillessa, luonnossa liikkuessa, avantouinneilla ja viihdyn erityisesti auton ratissa. Rakastan jostain syystä ajamista ja kaikki autoihin liittyvä on lähellä sydäntä. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi kania (Darwin ja Helmi).

-Miten päädyit opiskelemaan juuri bioteknologiaa Tampereelle?

Solutason biologia on kiinnostanut ihan pienestä pitäen. Tampereella houkutti koulutusohjelman laaja-alaisuus ja yhteisinstituutti (BioMediTech) silloisen Tampereen yliopiston ja TTY:n välillä, samoin kuin alan keskeinen rooli tulevaisuudessa – ja tietenkin jo tänä päivänä. Myös Tampere kaupunkina veti puoleensa ja tähän saattoi vaikuttaa se, että olen Tampeeella syntynyt, vaikka Lahdessa vietinkin nuoruuteni. Tieteen eteenpäin vieminen ja viestiminen olivat ja ovat edelleen minulle erittäin tärkeitä asioita.

-Milloin valmistuit ja mikä oli pääaineesi? Entä sivuaineesi? (Tähän voit kertoa enemmänkin ajatuksia siitä, mikä koulussa opituista asioista on ollut hyödyksi työelämässä, kouluajan ajatuksia ja kurssivalintoja.)

Siirryin vakituisesti työelämään 2016 lopussa. Pääaineeni oli molekyylibiologia, vaikka bioinformatiikka ja soluteknologia kiinnostivat lähes yhtä lailla.

Työelämässä on ollut paljon hyötyä lähes kaikista opinnoista ja olisi oikeastaan tosi haastavaa nimetä yhtään turhaa kurssia. Kokemuksenkin kautta voi todeta, että uuden oppiminen rakentuu aina aiemmin opitun päälle ja asiayhteyksien hahmottaminen syventyy monipuolisen opintokokonaisuuden myötä. Myös tästä näkökulmasta poikkitieteellisyyskin on usein hyvästä. Olin hyvin kiinnostunut kudosteknologiasta, jonka tulevaisuus vaikuttaa edelleen hyvin jännittävältä. Tähän tiedonnälkään teknisemmät kurssit löytyivät silloisen TTY:n puolelta, mutta aiheet vaativat kuitenkin syvällistä molekyylibiologian ymmärrystä, jota sai puolestaan ammennettua Kaupin kampuksella.

Yritystoiminnan ja teollisuuden salat kiinnostivat myös kovasti ja ilokseni tarjolla oli myös BioBusiness-kurssi, joka tarjosi näkökulmia tähän aihepiiriin. Toivottavasti jotain tällaista on tarjolla edelleen! Labrakurssit syvensivät kirjoista opittua tietoa valtavasti ja tarjosivat motivoivaa vaihtelua lukemiselle.

-Olitko töissä opiskeluaikana?

Olin kesätöissä parissakin eri tutkimusryhmässä ja ne olivat todella opettavaisia ja hyviä kokemuksia. Myöhemmin jatkoin graduopiskelijana Vesa Hytösen tutkimusryhmässä ja näiden lisäksi työskentelin koko opiskeluajan aktiivisesti myös yrittäjänä.

-Kerro lisää yritystoiminnastasi opiskeluaikoina?

Perustin yritykseni vuonna 2009 työksi kehittyneen valokuvausharrastuksen pohjalta. Minua alettiin pyytämään esimerkiksi hääkuvaajaksi ja ajatus yrittäjyydestä kiehtoi jo valmiiksi, joten yrityksen perustaminen oli luonnollinen valinta. Tein kuvauksia paljon yksityisasiakkaille, mutta myös kaupallisella puolella ja kuvasin alkuaikoina esimerkiksi vaatemallistoja Naisten Pukutehtaalla. Graafinen suunnittelu tuli mukaan mm. verkkosivuprojektien kautta ja laajeni omaksi palvelukseen.

-Ensimmäinen työpaikkasi valmistumisen jälkeen?

MedEngine. Yritys on korkeatasoisiin lääketieteellisiin asiantuntijapalveluihin erikoistunut yritys, joka tarjoaa pääasiassa lääketeollisuudelle tieteellisen sisällöntuotannon ja markkinoinnin digitaalisia ratkaisuja, lääketieteellisiä tutkimuspalveluja, sekä lääkkeiden markkinoille saattamiseen tähtääviä – palveluita.

-Missä työskentelet tällä hetkellä?

Työskentelen tälläkin hetkellä MedEnginellä.

-Kuinka päädyit nykyiseen työpaikkaasi? / Urapolkusi?

Päädyin MedEnginelle jo tuolloin 2016 MedEnginellä työskennelleen ystäväni kautta. Aihe tuli puheeksi itse asiassa Biopsin vuosijuhlien jatkoilla, kun vaihdoimme kuulumisia! Kävi ilmi, että MedEngine etsi kaltaistani tyyppiä ja vastaavasti lääketeollisuus oli yksi omista mielenkiinnon kohteistani.

Aloitin työni freelance-kirjoittajana & graafisena suunnittelijana, jo aikaisemmin perustetun yritystoimintani puitteissa. Graafisen suunnittelun pystyi saumattomasti yhdistämään tiedemaailmaan, joten tieteellisten kuvien tuottaminen sujui luonnostaan yritystoiminnan ja opintojen aikana kerrytettyjä taitoja yhdistämällä. Tuotin tässä positiossa tieteellistä tekstisisältöä ja tieteellistä kuvitusta. Hyvästä kirjoitustaidosta on myös paljon hyötyä, kun sen yhdistää biolääketieteen opintoihin

Hyvin pian freelance tehtävien jälkeen siirryin työskentelemään täysipäiväisenä tieteellisenä projektipäällikkönä MedEnginellä.

Olen todella löytänyt oman paikkani ja saanut olla mukana rakentamassa pohjoismaista kasvuyritystä: aloittaessani meitä oli alle kymmenen ja meillä oli yksi toimisto Helsingissä. Tänä päivänä meitä on jo yli 40 ja toimistot Helsingin lisäksi Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Olen omalla urallani edennyt freelancerista tieteelliseksi projektipäälliköksi (Scientific Project Manager), tämän jälkeen tieteelliseksi konsultiksi (Scientific Consultant) ja nykyään toimin johtavana konsulttina (Managing Consultant) yhdessä kolmesta liiketoimintayksiköstämme (Scientific Content and Digital Engagement) vastaten sen osalta digitaalista ratkaisuistamme ja niiden liiketoiminnasta yhdessä yksikkömme johtajan kanssa. Läheisenä tukena minulla on myös vastaavassa roolissa toimiva kollegani Anna Grönholm, joka vastaa tieteellisestä sisällöstämme ja sattuu myöskin olemaan entinen Biopsi!

-Oletko käynyt valmistumisen jälkeen jotain lisäkoulutuksia?

Olen käynyt erilaisia lääketeollisuuteen liittyviä lisäkoulutuksia, mm. alan eettisten ohjeiden tietämys tulee päivittää aina parin vuoden välein.

-Kuvaile, millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni alkaa sähköpostin, muiden viestien ja kalenterin tarkistuksella. Listalla on yleensä paljon asiaa, joten tärkeysjärjestys ja askelmerkit päivään on tärkeää olla kunnossa. Seuraavaksi suuntaan kohti juna-asemaa ja Helsinkiä, tai Tampereen kotona sijaitsevaa etätyöpistettä – päivästä riippuen. Päivääni kuuluu usein paljon erilaisia tapaamisia, joka sopii tällaiselle sosiaaliselle luonteelle erittäin hyvin. Osa kokouksista on sisäisiä ja omien tiimiläisten kanssa pääsee innostavassa ilmapiirissä ideoimaan, taklaamaan haasteita ja nauttimaan tiimityöstä. Osa tapaamista on asiakkaiden kanssa ja näissä pääsee kuulemaan asiakkaiden kiinnostavia haasteita ja tarjoamaan niihin uusia ratkaisuja. Monien asiakkaiden kanssa toimimme hyvin läheisessä yhteistyössä ja saatamme toisinaan olla ikään kuin osa heidän tiimiään. Teen paljon myös myyntityötä ja minulle tuottaa iloa, kun asiakas saa meiltä keinot omien tavoitteidensa saavuttamiseen. Saan oman tiimin ohella kaikesta asiakastyöstä motivaatiota ja energiaa!

Työpäivän aikana olen tyypillisesti mukana useassa eri projektissa – tiimiä koordinoiden ja mentoroiden, sekä projekteja suunnitellen ja itsekin toteuttaen. Isot ja haastavat projektit ovat ehdoton suosikkini, sillä lopussa odottavaa koko tiimin onnistumisen kokemusta ei voi hehkuttaa liikaa.

Työpäivään kuuluu säännöllisesti myös hallinnollista työtä, liiketoiminnan analysointia ja kehittämistä, kuten prosessien dokumentointia ja optimointia, sekä uusien ratkaisujen suunnittelua. Työnkuvaan kuuluu myös myös tiivistä alan tarpeiden ja trendien seurantaa. Vastaan meillä myös tietoturvaan liittyvistä prosesseista ja olen aikaisemmin työurani aikana tehnyt myös yrityksemme viestintää ja markkinointia.

-Työskentelet siis Helsingissä Tampereelta käsin. Miten koet etätyön Tampere-Helsinki välillä onnistuvan? Montako kertaa viikossa on lähitapaamisia Helsingissä?

Etätyö sujuu todella hyvin, sillä kulkuyhteydet tällä välillä ovat erinomaiset. Junassa on jopa mukavaa käyttää 1,5h työaikaa per suunta keskittymistä vaativiin tehtäviin. Kuljin monta vuotta 4–5 kertaa viikossa Helsinkiin ja sekin sujui hyvin, mutta nykyään käyn 1–3 kertaa viikossa tilanteen mukaan. Olemme monien yrityksien tavoin siirtyneet hybridimalliin, jossa harvoin kaikki ovat samaan aikaan toimistolla. Pidän Tampereesta asumiskaupunkina tosi paljon ja tällä hetkellä en harkitse muuttoa Helsinkiin, vaikka työkaupunkina siitä pidänkin.

-Mistä innostut eniten työssäsi?

Ehdottomasti ihmisistä! Erityisesti meidän huikeasta MedEngine-tiimistä, mutta myös asiakkaista.

Myös uusien ratkaisujen kehittäminen ja koko lääketeollisuuden alan eteenpäin vieminen motivoi paljon. Kaikki kiteytyy lopulta siihen, että potilaat saavat uusinta ja parasta mahdollista hoitoa mahdollisimman nopeasti. Toimintaamme kiteyttääkin hyvin yksi sloganeistamme: ”Accelerating the future for those who need tomorrow now”.

-Mitä tulevaisuuden haaveita/ajatuksia sinulla on työelämään liittyen?

Toivon että en jämähdä koskaan paikoilleni vaan pystyn haastamaan ja kehittämään itseäni sekä ympäristöäni koko työurani ajan. Toivon myös, että työni vaikuttaa aina positiivisesti ihmisiin ympärilläni.

-Minkä vinkin antaisit nuorelle opiskelija itsellesi nyt?

Yksi tärkeimpiä asioita on aidosti kuunnella itseään ja rohkeasti seurata omia kiinnostuksen kohteita. Harvaa asiaa on turhaa opetella ja yllättävistäkin yhdistelmistä voi muodostua arvokkaita kokonaisuuksia omaan työkalupakkiin. Kannustan opintojen varrella tutkimaan erilaisia suuntia ja unelmoimaan suuriakin asioita. Yleensä eniten jälkikäteen harmittavat ne tekemättä jätetyt asiat.

-Onko jotain kanavaa, jota kautta sinuun voi olla yhteydessä, jos opiskelijoilla herää lisäkysymyksiä työhösi liittyen?

Minulle saa aina lähettää sähköpostia osoitteeseen miika@medengine.fi ja vastaan kaikkiin viesteihin heti kun ennätän.

Sähköpostihaastattelu 2.2.2023
Haastattelijat: Alli Raittinen, Katariina Helasmäki