Ovatko tulevaisuudensuunnitelmasi olleet aina raittiuskerhon kevätkokousta selvemmät? Tiesitkö jo peruskoulussa, mitä haluat tehdä työksesi aikuisena? Minä en. Itse asiassa pohdin vielä ensimmäisenä opiskeluvuotenanikin useampaan otteeseen, onko bioteknologia sittenkään oikea ala minulle. Epävarmuuteni ei johtunut kiehtovista kursseista eikä opettajista, jotka olivat lähes poikkeuksetta ammattitaitoisia ja työstään innostuneita. Syypäitä pohdintoihini eivät myöskään olleet nykyaikaiset opetustilat tai mahtavat opiskelukaverit, joiden ansiosta vaikeimmatkaan hetket eivät tuntuneet ylitsepääsemättömiltä. Eniten minua ahdisti elämä valmistumisen jälkeen, sillä sinisilmäisiin korviini kantautui silloisen IMT:n käytävillä kauhutarinoita siitä, miten hankalaa koulutusta vastaavan työn saaminen tulisi olemaan. En halunnut olla se kliseinen akateemisesti koulutettu henkilö, joka löytää itsensä myymästä Aku Ankkaa sitä tarvitseville.
Tummanpuhuvat pilvet kuitenkin kaikkosivat horisontista fuksivuoteni loppupuolella, kun näin nimeni kesätyöstipendilistalla – eihän työn saaminen niin vaikeaa ollutkaan! Ilouutisen kuultuani otin ensimmäisenä yhteyttä professori Jorma Isolaan, jonka tutkimusryhmä vaikutti pikaisella silmäyksellä kaikkein mielenkiintoisimmalta vaihtoehdolta. Tulevan kesän aikatauluista sovittiin vielä saman viikon aikana, ja parin kuukauden kuluttua aloitin muutaman vuoden mittaisen epäsäännöllisen työrupeaman, joka lopulta huipentui gradun tekoon ja valmistumiseen viime joulukuussa.
Jo ennen valmistumistani tiedustelin ohimennen Jormalta, olisiko hänen perustamassaan, pääasiassa rintasyövän diagnostiikkaan keskityttävässä Jilab Oy:ssä tarvetta uudelle työntekijälle. Sain myöntävän vastauksen ja astuin aivan uudenlaiseen maailmaan, vaikka ympäristö tai työkaverit eivät juuri muuttuneetkaan. Työskentely yksityisessä pienyrityksessä nimittäin poikkeaa huomattavan paljon yliopistoissa tehtävästä perustutkimuksesta. Siinä missä tutkimusryhmässä keskityin lähinnä yhden proteiinin ominaisuuksien läpikotaiseen selvittämiseen, Jilabissa olen saanut tähän päivään mennessä tehdä kaikkea mahdollista tuotekehitystehtävistä jo myynnissä olevien kittien pakkaamiseen ja potilasnäytteiden värjäämisestä rikkinäisten laitteiden sekä auditointipoikkeamien korjaamiseen.
Monipuolisten tehtävien ohella parasta nykyisessä työpaikassani on, että viihdyn siellä niin mainiosti, että herään melkein jokaiseen arkiaamuun hyvällä tuulella ja odotan innolla haasteita, joita uudella päivällä on tarjottavanaan. Yksi ystäväni tosin totesi kerran, että työ ei ole työtä, jos sen tekeminen ei pänni. Kyseessä on suhteellisen viisas mies, joten olen tullut pitkien pohdintojen jälkeen siihen tulokseen, että minulle maksetaan palkkaa tyhjästä. (Älä missään nimessä mainitse tästä pomolleni!)
Jani Sarin
Kirjoittaja on BioMediTechin entinen opiskelija.
Kuva: Miika Fadjukov